Wednesday, September 10, 2014

Kuvakirjavinkki: Ihana Molli

 
Molli
 
Molli
 
Molli
 
Molli
 
Molli
 
 
Jos minulle annettaisiin viisitoista sekuntia aikaa valita suositeltavaksi yksi kuvakirja, kiljaisisin luultavasti "Molli" ennen kuin kaksi sekuntia on kulunut. Tämä vuosi sitten ilmestynyt Katri Kirkkopellon kuvakirja kun kuuluu tämän kirjastotädin ehdottomiin lemppareihin.

Molli on tarina pienestä otuksesta, joka asuu suuressa talossa. Talon piha on täynnä epäystävällisiä kylttejä: "Yksityisalue!" "Älä tule!" Mene pois!" "Hus!" Mollin puutarhaan kurkisteleva pikkuinen Sisu ei kuitenkaan osaa lukea, ja niinpä se päättää koputtaa talon ovelle. Sisällä Molli hämmentyy: koko sen otusmuistiin ei ovelta ole kuulunut koputusta, ja niinpä sitä alkaa jännittää. Oven avatessaan Molli tulee olleeksi epäystävällinen. Hän muun muassa täräyttää: "Kyltissä sanotaan Yksityisalue. Ja minä olen se Yksityis!" Kun Sisu poistuu, alkaa yksityisalue kuitenkin vaikuttaa kovin yksinäiseltä alueelta. Molli alkaa kaivata ystävää. Hänellä kun ei ole koskaan ollut sellaista.

Molli päättää ottaa selvää ystävyydestä. Se onkin mutkikas asia pienelle otukselle. Varsinkin sellaiselle, joka on tottunut yksinäisyyteen, eikä oikein tiedä, mitä ovat hymy ja nauru. Mollin Amalia-tädillä kun oli tapana opettaa, että "Hymy vaatii vähemmän lihaksia kuin murjottaminen. Se on siis laiskojen hommaa!" Mutta nyt saa riittää murjottaminen, päättää Molli, ja ryhtyy muuttamaan asioita. Ihan siltä varalta, että pikku Sisu sattuisi tulemaan takaisin.

Kirjan kuvitus on kaunis, ilmeikäs ja täynnä yksityiskohtia. Tarina taas on hieno kertomus sekä yksinäisyydestä että ystävyydestä. Se ei sorru sellaiseen tyhjänpäiväiseen makeiluun, kuin moni muu ystävyyttä käsittelevä lastenkirja. Päin vastoin: asiaa käsitellään luontevasti, lämpimästi ja huumorilla. Kirjan luettuani minulle tulee aina mukava olo. Tätähän se on, ystävyys. Ja taas toisaalta, juuri tuolta varmaan tuntuu täysin ystävättömästä otuksesta.

***

"Molli" is a picture book by Katri Kirkkopelto. It tells a story of a little creature named Molli living in a big house. It has never had a friend, but would love to have one. Friendship is a complicated matter though, especially for a little creature that doesn't know what smiling and laughing means. This book in one of my picture book favourites, and I'd recommend it to everyone, old and young. It hasn't been translated into English yet, but I really hope it will happen some day.

4 comments:

  1. Voi kun Molli on kovinkin suloinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti yksi suloisimpia kuvakirjoja :)

      Delete
  2. Kiitos vinkistä -laitan korvan taa!

    Mukavaa syksyä,
    Tiitii

    ReplyDelete
  3. Toivottavasti huomaat tykkääväsi kirjasta! Ja mukavaa syksyä myös sinne :)

    ReplyDelete

Jätä toki viesti!

PS. Luen jokaisen kommentin ennen julkaisemista. Kyse ei ole sensuurista tai kontrollista, haluan vain varmistaa, ettei yksikään jää vahingossa lukematta.


Feel free to leave a note!

PS. I read every comment before publishing them. That's not about censorship or control. I just want to make sure I won't miss any of them.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...