Thursday, August 21, 2014

Takaisin töihin // Back to Work

Back to work

Back to work

Back to work


Loman on ikävä kyllä loputtava joskus, ja tänään on aika mennä takaisin töihin. Iltavuoron alkuun on vielä pari tuntia. Vähän hermostuttaa, mutta luotan siihen, että jään henkiin. Kunhan muistan avaimet ja kulkukortin. Eväätkin ois ihan kivat. Ja kengät, missäköhän mun kengät on?

Eilen minulla oli kummallisen hyvä shoppailupäivä. Lopputuloksena omituinen villaliivi, sinapinkeltaiset sukkikset ja täydellinen villatakki. Plussakokoinen nainen harvemmin pystyy kävelemään ketjuliikkeen normipuolelle ja löytämään sieltä jotakin sopivan kokoista. Ehei, yleensä on shoppailtava siellä läskiosastolla (kenelle voi muuten tulla mieleen antaa nille sellaisia nimiä kuin generous ja great girls, oikeesti?), jossa suurin osa vaatteista on kummallisen mallisia ja jotenkin aina samalla tavalla rumia. Jos vaatteessa ei ole eläinkuosia (ihme!) se on yleensä harmaa. Sellainen meleerattu, kotihousujen harmaa. Mutta eilen löysin "normaalien ihmisten" osastoilta monta vaatetta, jotka olivat kivoja ja vielä sopivat. Joko vaatekokoja on suurennettu, tai sitten minä olen salaa laihtunut. Koska peilini ei tue laihtumisteoriaa, täytyy kyse olla ensimmäisestä vaihtoehdosta. Absurdilta sekin kyllä kuulostaa. Mutta enpä ole ostanut uutena M-kokoista villatakkia varmaan sitten vuoden 2007.

Olen valmistautunut myös syksynvärisellä muistikirjalla ja Body Shopin käsivoiteilla. Nuo tuoksuvat kertakaikkisen ihanilta. Mikä saattaa päättyä siihen, että haistelen käsiäni koko päivän. Jos näätte minun tekevän niin, on kyse ainoastaan siitä, että satsumavoide ihan oikeasti haisee satsumalta. Ei olisi uskonut.

***

Vacations unfortunately have to end at some point, and today it's time for me to go back to work. There are still a few hours before the evening shift starts. I'm getting a bit nervous, but try to convince myself that I will live through this day. If I just remember my keys and ID batch. Some lunch would be nice too. And shoes. Where are my shoes?

I had an exceptionally great shopping day yesterday. I found a weird woollen vest, mustard yellow tights and a perfect cardigan. A plus size girl can hardly ever just walk to the "normal clothes" and find something that fits. Oh no, usually we have to shop at the special departments called "great girls" or "generous" or some shit like that. (Please just say plus size or fat chicks. I accept both of those, but whether or not I am a great girl does have nothing to do with my size.) Usually those clothes meant for us big girls either have animal print, or are light grey. And the proportions are always weird. But yesterday I found some nice stuff in the normal sizes. Either the clothes are getting bigger, or I have secretly lost some weight. Because my mirror doesn't back up the weightloss theory, the clothes must be getting bigger, no matter how absurd that sounds. Just saying, I haven't been able to buy a M-size cardigan since 2007 or something.

I'm also prepared with an autumn-colored notebook and lovely hand creams from The Body Shop. Those smell amazing. Which probably ends up with me sniffing my hands for the whole day. If you see me doing that, it's just because that satsuma hand cream actually smells like satsuma. Who knew.

4 comments:

  1. Minäkään en oikeastaan ikinä löydä normipuolelta mitään, enkä kyllä sieltä läskipuoleltakaan. Tai ylipäätänsä mistään. Ja kaikki vaatteet, mitkä näyttää kivoilta henkarissa, on kamalia sovituskopissa. Sovituskopit pitäisi kieltää lailla, laskevat itsetuntoa ihan sikana eikä todellakaan nosta ostohaluja! Sori, avauduin, mutta just puhuttiin kavereiden kanssa samasta asiasta. :D
    Ja kyllä, edellistä voi päätellä, että vaatetilanteeni on surkea..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo sovituskopit jos mitkä lisää ahdistusta! Liikaa peilejä. Jos edestä näyttää hyvältä, takaa on kuitenkin tosi outo, tai toisin päin. Ja tuntuu, että kauppojen vaatteissa on usein mittasuhteet pielessä. Kaikki mekot ja tunikat on liian lyhyitä, varsinkin takaa, ja kun kuitenkin tekee työtä jossa pitää kyykistellä ja kumarrella, niin aina saa pelätä, kuinka paljon tulee vilautelluksi. Mullakin on toimivia ja hyväntuntuisia vaatteita aika vähän, tuntuu että käytän aina niitä samoja. Viime vuosina olen ajatellut, että kun kuitenkin ostaa vähemmän, voi samantien ostaa vähän kestävämpää ja kalliimpaa, jota käyttää sitten pidempään. Tällä periaatteella olen esim. teettänyt itselleni mekkoja töihin, ja nyt alan saada kasaan sellaisen perusvaatekaapin, etten oo joka aamu ihan pukeutumispaniikissa. Joka kolmas aamu ehkä, muttei enää ihan joka aamu :)

      PS. Avautuminen sallittu.

      Delete
  2. Villatakki on ainakin ihanan värinen!

    ReplyDelete

Jätä toki viesti!

PS. Luen jokaisen kommentin ennen julkaisemista. Kyse ei ole sensuurista tai kontrollista, haluan vain varmistaa, ettei yksikään jää vahingossa lukematta.


Feel free to leave a note!

PS. I read every comment before publishing them. That's not about censorship or control. I just want to make sure I won't miss any of them.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...