Friday, May 30, 2014

Helsingissä: Kirppiskierros // In Helsinki: Trift Shop Tour






Tämä kirppiskierros alkaa Sörnäisten metroasemalta, ja päättyy samaan paikkaan. Kierroksen varrella on yhteensä 9 kirppistä. Kätevimmin nämä kiertää kävellen, ja kaikki paikat kiertäen tulee kävelymatkaa noin viisi kilometriä. Kaikkia paikkoja ei tietenkään tarvitse kiertää yhdellä kertaa, jos jalat väsyvät liikaa. Ja jotta kirppisuupumus ei pääse iskemään, on mukaan laskettu myös kaksi kahvitaukoa :)

Alta löytyvät kierroksen kirppisten nimet ja osoitteet, sekä lyhyt kuvaus paikoista. Sijaintia voi tiirailla tarkemmin tästä Google Mapsin avulla tehdystä kartasta. Itse olen kiertänyt allaolevassa järjestyksessä, mutta yhtä hyvin reitti toimii toiseenkin suuntaan.

Suurimmassa osassa olin käynyt jo ennen tämän kierroksen testaamista, mutta inspiraatiota uusien kirppisten kokeilemiseen tarjosi Oravanpesän Katin kokoama Helsingin pohjoisen kantakaupungin Kirppiskartta. Tuohon karttaan kannattaa tutustua muutenkin, sillä se kattaa monta tältä kierrokselta ulos jäänyttä paikkaa.

Hauskaa aarteenmetsästystä!

***

This is a trift shop tour that starts from Sörnäinen tube station and ends at the same place. There are 9 trift stores or flea markets along the tour. The easiest way to get around is walk, and if you go to all the places, you will have to walk for about five kilometers. Of course there's no need to visit all those places at once if your feet get tired. There are also two coffee breaks counted in, so you wouldn't get too exhausted :)

In this post you can find the names and the addresses, and also a short caption of each place. To see the locations on map, check out this one made with Google Maps. I myself have visited the places in the order listed below, but of course you can take the tour from the end to the beginning as well.

Happy treasure hunt!


Trift shop tour in Helsinki


Metka Kirpputori
Hämeentie 78

Metka on mukava itsepalvelukirpputori, jossa tavara on vaihtelevaa ja enimmäkseen kohtuuhintaista. Paikka on siisti, joskin vähän ahdas.

Metka is a nice self-service flea market with lots of sellers. The stuff here is variable and mostly reasonably priced. The space is clean but a little cramped.


Samaria-shop
Mäkelänkatu 4

Samaria ry:n hyväntekeväisyyskirpputori. Vaatteita, astioita ja huonekaluja. Kiinnostavinta täällä ovat huonekalut, eli jos niitä etsii, niin kannattaa käydä kurkkaamassa.

A charity shop. Clothes, dishes and furniture. If you're looking for furniture, this is worth visiting.


In Helsinki


*Kahvitauko // Coffee break*
Helsingin Kahvipaahtimon Päiväkahvibaari
Päijänteentie 29

Pieni ja kodikas kahvila, jossa tarjontaa erityisesti kahvinjuojille. "Parasta cappucinoa, mitä olen Suomessa saanut", totesi kahvia juova seuralainen. Jos on liian ahdasta, ota kahvi mukaan ja jatka kierrosta kuppi kädessä.

A small and cozy cafe, great for coffee drinkers. "The best cappuccino I've got in Finland", said my coffee drinking companion. If it's too packed, choose take away and continue the tour with a coffee cup in hand.


Samaria-Shop
Sturenkatu 37

Toinen Samaria ry:n hyväntekeväisyyskirpputoreista. Ei henkilökohtaista kokemusta paikasta.

Another charity shop by Samaria ry. No personal experience about this place.


HESYn perintöpuoti
Mäkelänkatu 34

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kirppiksellä on myynnissä lähinnä kirjoja ja astioita. Eriparikuppien lisäksi löytyy myös vanhoja ja hienoja astiasarjoja.

Mostly books and dishes for sale here. In addition to random teacups there are also old and fancy tea sets and such.


Emmauksen kirpputori
Mäkelänkatu 54

Monipuolisesti kaikkea vatteista kirjoihin ja astioihin. Usein löytyy myös askartelutarvikkeita, kuten nappeja ja lankaa. Siisti ja hyvin hoidettu paikka, jossa on järkevä hintataso.

A diverse selection from clothes to books and housewares. Often also craft supplies like buttons and yarn. A clean and well-organised space with reasonable prices.


Trift shop tour in Helsinki


Kirpputori Löytöretki
Mäkelänkatu 56

Ehkä Helsingin hämmentävin kirpputori. Pieni ja ahdas itsepalvelukirppis, jossa on myynnissä kaikenlaista rojua käytetyistä hiusharjoista halkeilleisiin kahvikuppeihin. Silti olemme tehneet välillä hyviäkin löytöjä, ainakin LP-levyjä etsiessä.

This is probably the most confusing flea market in Helsinki. It's small and cramped, and has all kinds of weird junk on sale - like used hair brushes and chipped coffee cups. On the other hand, we have made some great finds there, especially when looking for records.


Omakirppis Kaboom!
Aleksis kiven katu 50

Kaboom! on täyteen ahdettu itsepalvelukirppis, jossa on valtavasti myyjiä. Hyllyjen välissä oli vähän ahdasta, mutta myynnissä oli kiinnostavaa tavaraa ja paljon. Vaikutti paikalta, jossa kannattaa käydä uudestaankin.

Kaboom! is a fully packed self-service flea market with lots of shelves. It was a bit crambed between the shelves, but there was lots of items for sale. It felt like a place worth visiting again.


Trift shop tour in Helsinki 


Itsepalvelukirppis Jade
Aleksis Kiven katu 30

Jadessa on myynnissä lähinnä astioita, koriste-esineitä ja muuta pientavaraa. Ei juuri vaatteita. Tuotteet ovat melko hintavia, mutta välillä löytyy aarteita.

Jade has mostly dishes, decorative items and other little trinkets. Not that many clothes on sale. Items are a bit expensive, but it's possible to find some treasures here.


*kahvitauko // coffee break*
Kahvila Sävy
Aleksis Kiven katu 12

Kahvila Sävy on sympaattinen ja omnlaisensa kahvila, jossa on mukava istua pidempäänkin. Pidän paikan voileivistä, ja kaakao on ehkä kaupungin parasta.

Cafe Sävy is a symphatetic and unique cafe, where it's nice to sit for even a longer while. I like the sandwiches, and their hot chocolate may be the best in Helsinki.


hot chocolate love


Fida Sörnäinen
Hämeentie 31

Sörnäisten Fidassa on tarjolla monipuolisesti kaikkea, myös huonekaluja. Täältä olen löytänyt halpoja Lundian kulmahyllyjä ja hienon sohvapöydän. Usein olen ostanut myös pikkutavaroita, kuten kivoja vanhoja astioita. Hinnoittelu on toisinaan hieman epäjohdonmukaista. Valikoima vaihtuu aika usein, ja täällä on hyvät mahdollisuudet tehdä löytöjä.

They have a diverse selection of everything in this charity shop, including furniture. I have found shelves to my bookshelf and a great coffee table. I have also often bought smaller objects like nice old teacups. Pricing can be a bit inconsistent at times. The selections changes often, and it's possible to make great finds here
.

2 comments:

  1. Replies
    1. Toivottavasti vinkeistä on hyötyä, ja teet hienoja löytöjä!

      Delete

Jätä toki viesti!

PS. Luen jokaisen kommentin ennen julkaisemista. Kyse ei ole sensuurista tai kontrollista, haluan vain varmistaa, ettei yksikään jää vahingossa lukematta.


Feel free to leave a note!

PS. I read every comment before publishing them. That's not about censorship or control. I just want to make sure I won't miss any of them.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...