Lähetä postia
Kirjoita kirje tai kortti ja lähetä se jollekin tutullesi. Mielellään sellaiselle, josta et ole kuullut pitkään aikaan. Joulukortit ovat toki kivoja nekin, mutta niitä saa tähän aikaan vuodesta muutenkin paljon. Kokonainen kirje vanhalta ystävältä on ihan toista. Se on vähän kuin lahja.
Minä ajattelin, että olisi hauska lähettää postia teille. Jos siis tahtoisit yllätyskortin tai -kirjeen, jätä sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Lupaan lähettää postia ainakin viidelle henkilölle, ja mikäli toivojia on enemmän, vastaanottajat arvotaan. Aikaa ilmoittautua on tämän viikon loppuun (sunnuntaihin 15.12.) asti, ja posti kolahtaa onnekkaiden laatikkoon viimeistään tammikuussa. Eli kommenttia kehiin, jos mukava posti kiinnostaa :)

***
Send some mail
Write a letter or a card and send it to someone you know. Preferably to someone you haven't heard of in a while. Chistmas cards are nice of course, but this time of year we get lots of them. A long letter from an old friend is something totally different. It's like a present.
I thought it would be lovely to send some mail for you, my readers. So if you want a surprise letter or card, leave your email address to this post's comment box. I promise to send mail to at least five people, and if there are more people wishing for mail, I'll use random number generator to decide who to write to. Leave your comment until the end of this week (Sunday Dec 15th), and the mail will reach you in January. This is open for everyone everywhere, so don't hesitate to enter even though you lived abroad!

Yllätys kortti kyllä piristäisi! Myös tämä ihana joulukalenterisi on piristänyt aamujani nyt joulukuussa.
ReplyDeleteminnakn@hotmail.com
Kuulostaapa kivalta! mustikkamustikka(at)gmail.com
ReplyDeleteOi ihana ajatus! hilma90(at)netti.fi
ReplyDeleteVoi joo! Olis herttast! GrinningSparrow@netti.fi
ReplyDeleteMahtavaa, ihanaa :---) omena.pommi@gmail.com
ReplyDeletehiphei, kiinnostaa! hennakaisa.kinnunen@hotmail.com
ReplyDeletemiau! millamaa@student.uef.fi
ReplyDeleteVoi kyllä posti kelpaisi! Erityisen ihanaa olisi saada tuollainen kortti, jossa on kipollinen lankaa! Minä nimittäin kerään neulonta-aiheisia postikortteja... lankahamsteri(at) gmail.com
ReplyDeleteOiii olisi todellakin mukavaa saada postiluukusta kunnon vanhan ajan postia :) Piristäisi kovasti! sinttus91(at)gmail.com
ReplyDeleteIhana ajatus, kiinnostaa kyllä!
ReplyDeletepuikoistablogi@gmail.com
Miten ihana ajatus! Ja ihana on ollut tämä joulukalenterisi muutenkin, semmoinen joka virittää ihan miun maun mukaisiin joulutunnelmiin. villakko at gmail piste com
ReplyDeleteKiva joulukalenteri, seuraan innolla! Ja tietenkin tulen arpajaisiin mukaan. Kuka nyt ei oikeeta postia haluaisi! mamaelf at sarifu piste com
ReplyDeleteIhanaa että joku jaksaa piristää muita näin! :)
ReplyDeleteadingu96@hotmail.com
Eikä, missasin tämän! :( Sen siitä saa kun on niin kiire ettei blogejakaan ehdi lukea...
ReplyDelete