Surullinen sukkatarina // A Sad Sock Story

Muistaako joku vielä viime joulun (tupla)yllätyskerävaihdon, jonka suoritimme Norsiksen kanssa? Terhi neuloi minun tekemästäni yllärikerästä ihanat sukat sekä itselleen että pojalleen. Minä aloin neuloa omaa sukkaani tammikuussa. Päätin tehdä siitä polvisukan, otin jatkoksi ruskeaa, että varmasti riittäisi kahteen sukkaan. Sain ensimmäisen sukan valmiiksi, siitä tuli hieno. Minulla ei ikävä kyllä ole siitä kuin tämä yksi huono kuva, sillä mennään.

Aloin neuloa seuraavaa sukkaa. Tein jonkun hämmentävän ajatusvirheen ja tehtyäni vartta jonkun matkaa huomasin luoneeni kaksikymmentä silmukkaa vähemmän kuin ensimmäiseen sukkaan. Eräällä junamatkalla Turkuun purin sitten sukan numero kaksi ja aloitin alusta. Seuraavalla viikolla aloin etsiä valmista sukkaa kavennusten malliksi. Ei löytynyt mistään. Elin pitkään toivossa, että löytäisin sen vielä. Etsin kaikkialta. Makuuhuoneemme muistutti silloin vielä muuton jäljiltä varastoa, se olisi voinut olla siellä. Ei ollut. Ei löytynyt myöskään niiden ihmisten luota, joiden luona Turussa vierailin. Ei jäänyt enää muuta mahdollisuutta: minun oli täytynyt jättää sukka vahingossa junaan.

Harkitsin jo soittavani Suomen Löytötavarapalveluun ja kyseleväni sukkani perään. Noin kirjava sukka olisi kyllä helppo tunnistaa, jos se siellä olisi. Selvisi, että pelkkä soittaminen maksaisi kaksi euroa minuutti. Sukan löytyessä puhelintiedustelun lisäksi olisi tietenkin pitänyt maksaa myös säilytysmaksu ja toimituskulut. Siinä olisi tullut yhdelle sukalle hintaa. Jätin kyselemättä, vaikka harmittikin vietävästi. Harmittaa edelleen, itse asiassa.

Norsis lohdutti, että ainahan voin keriä omista varastoista jatkoa kerään saadakseni uudet sukat. Vielä en ole tehnyt niin, ketutti koko homma niin etten tahtonut nähdäkään kerää. Sitten tänään junassa neuloessani (kyllä, varmistin lähtiessäni monta kertaa että kaikki osat olivat mukana) tulin taas ajatelleeksi epäonnisen sukan tapausta. Ehkä loppukerästä saisi vielä sukat. Voisin neuloa vaikka raitoja sen ruskean kanssa, silloin ainakin riittäisi. Ehkä se auttaisi pääsemään harmituksesta yli. Hukkaan hyvin harvoin mitään lopullisesti, mutta tietenkin niin kävi juuri maailman värikkäimmän sukan kohdalla.

***

Do you still remember the (double) surprise yarn ball exchange we did with Norsis last Christmas? She knitted two lovely pairs of socks from the ball I made, for herself and for her son. I started to knit mine in January. I decided to make a knee-high socks, and added some brown yarn to the mix so I would definitely have enough yarn. I finished the first one, it was awesome. Unfortunately I only have this one bad picture of it, no can do.

I started to knit the second sock. Somehow I made a counting error and did cast on 20 stitches less than in the first one. After knitting a while I realized my error and frogged the beginning in the train while going to Turku and started over. Next week I started to look for the finished sock but didn't find it. I searched everywhere. Our bedroom was very messy back then because of our recent move, so it could have been there. It wasn't. I asked everyone I visited that weekend in Turku, but no luck. There was no other option: I have had to leave the sock in the train.

I thought about contacting a lost and found agency and asking about my sock. But then I realized who expensive it would be to only call them (two euros per minute) and then pay the costs if the sock would be there. So I didn't do it, but I was very annoyed because of the situation. I still am, actually.

Norsis said I could always add some more yarn to the ball and make new socks. So far I haven't though, I was so pissed I didn't even want to see the yarn. Then today while knitting  in the train again (oh yes, I checked very carefully to be sure I had everything with me) I thought about the unfortunate sock again. Maybe the rest of the ball would still be enough for a pair of socks. If I knitted stripes with that brown, it should be. Maybe it would help me overcome my irritation related to the matter. I very rarely lose anything for good, but when I did, it of course had to be the most colourful sock in the world.