




Hei vaan taas! Pamautanpa heti päivän kysymyksen: oletteko jo kuulleet Knitsystä?
Knitsy on uusi, interaktiivinen käsityölehti, jota voi lukea älypuhelimella tai tabletilla. Paperi- tai online-versiota lehdestä ei ole. Sisältö on kuin mistä tahansa käsityölehdestä ideoineen, haastatteluineen ja ohjeineen. Formaatti kuitenkin mahdollistaa sen, että mukana myös linkkejä, videoita ja muita vastaavia ominaisuuksia. Ja parasta tässä? Knitsy on täysin ilmainen.
Itse törmäsin Knitsyyn hiljattain, kun Twinkie Chan mainitsi esiintyvänsä yhdessä numerossa. Latasin itselleni tähän mennessä ilmestyneet kolme numeroa, ja vaikka en ole kaikkia vielä ehtinyt lukeakaan, niin hyvältä vaikuttaa. Ensimmäisessä numerossa oli jo hirveästi tavaraa, minua kiinnosti eniten pitkä haastattelu Erika Knightista. Hieman iPhonella lukeminen vaati totuttelua ja tihrustamista, tabletilla olisi varmaan miellyttävämpää. Mutta olen iloinen löytäessäni laadukasta tauko- ja matkaluettavaa, joka kulkee mukana puhelimessa. On myös jännää nähdä, mihin suuntaan lehti tästä kehittyy.
Vaikka tämä teksti nyt kuulostaakin ihan kamalasti mainokselta, kyseessä ei ole maksettu sellainen. Kirjoitettu puhtaasta löytämisen riemusta :)
***
Hello again! I'll immediately blurt out the question of the day: have you heard about Knitsy?
Knitsy is a new, interactive craft magazine that you can read on your phone or tablet. There is no paper or online version of it. The inside could be from any craft magazine with ideas, interviews and patterns. The format also allows including links, videos and such. And the best thing about it? It's all free.
I found out about Knitsy a little while ago when Twinkie Chan announced she is featured in one issue. I uploaded the three issues that have come out so far, and even though I haven't been able to read all of them yet, Knitsy looks great. There was lots of content in the first issue, and I enjoyed most the long interview with Erika Knght. It got a little time to get used to reading with iPhone, it might be more comfortable with a tablet. But I'm happy to find good travel- and break reading that follows me in my phone. And I'm excited to see how the mag develops from here.
Even though this text now sounds like an ad, it's not a paid one. It's just written out of joy of finding a great thing :)
Ooh, kuulostaa ihan rakkaudelta!! <3 toivottavasti toimii pian windows phoneilla :3
ReplyDeleteToivottavasti tosiaan!
DeleteKiitos paljon vinkistä! Ensimmäinen numero on jo latautumassa :D
ReplyDeleteMitäs sitä hyvää säästelemään :D
DeleteOoohhhh, kiitos taas ihanasta vinkistä! Pitääpä heti mennä omalla tabletilla lataamaan tuo, kun näkyy onneksi löytyvän myös Google Playsta! Kiitos kiitos kiitos kovastiiii vinkistä! :D
ReplyDeleteOlepa hyvä! Kerro sit millaista on lukea tabletilla, mulla kun on kokemusta vaan puhelimesta.
DeleteTabletilla kokeiltu! Oli kyllä ihan hyvä lukea, mut jotkut kuvat (semmoset siis missä piti slaidata sivulle että näki lisää kuvia) niin meinas jäädä vähän "reunan alle" eli ne tavallaan slaidautu liikaa vasempaan reunaan. Mut muuten oli kyllä tabletilla ihan hyvä lukea. Ärsyttää vaan sekä tabletilla että puhelimella lukiessa se, että kun siellä tosiaan on noita kohtia joissa pitää selata sitä yhtä sivua oikeellepäin, niin se lehti luulee että haluun kääntää sivua. Miulla kävi monta kertaa niin, että en nähny sit sitä yhtä sivua loppuun asti, vaikka miten hitaasti ja varovasti yritin sivulle slaidata. Noh mut se on pieni paha noin kivassa (ja ilmaisessa!) digilehdessä :) Ja eiköhän siihenkin tuu kokoajan parannusta.
DeleteHei, törmäsin blogiisi sattumalta etsiessäni uusia blogeja. :) blogisi on ihanan värikäs! se kiinnitti ensimmäisenä huomioni. Ja sitten tämä postaus, tykkään tehdä käsillä kaikkea joten kaikki käsityölehdet/kirjat kiehtoo mua. :) eli kiitos tästä vinkistä!
ReplyDelete