Friday, May 3, 2013

Viiden minuutin kello // A Five-minute Clock

käsintehtyä


Clock DIY Before

Clock DIY after

Kitchen restyle

Kun olin ripustanut keittiöön uuden pallonauhani, kiinnittyi huomioni keittiön kelloon. Sehän oli siis ihan järkyttävän ruma. Ostin sen joskus eurolla kirpparilta ihan vain siksi, että viisarit olivat ihanan keltaiset, ja ajattelin kierrättää ne jotenkin. Näin kolmisen vuotta ostotapahtuman jälkeen lienee korkea aika, sillä kello on kuitenkin, paremman ajannäyttäjän puutteessa, ollut esillä kaikki nämä vuodet. 

Keksin, että sellainen monessa yhteydessä näkemäni vinyylikellohan olisi kiva. Ostin levyn joskus kierrätyskeskuksen askartelupuolelta ihan tuunaustarkoitusta varten, ja tähän projektiin se valikoitui oranssin keskustansa ansioista. Ja levyssä kun on se reikä jo valmiiksi keskellä, niin tämä oli tällainen viiden minuutin DIY. Irrota viisarit ja koneisto, nirhi saksilla levyn reikää vähän suuremmaksi, kierrä koneisto reiästä läpi ja laita viisarit takaisin paikalleen. Siinä se. Toinen superhelppo piristys keittiön sisutukseen.

Levyn nimi on I Can Help, ja salaa toivon otsikon inspiroivan kotitonttuja keittiöhommiin.

***

When I hung up my new ball garland to the kitchen, our clock caught my attention. I mean, it was so ugly. I once trifted it for one euro just because it had such lovely yellow hands and I thought I would upcycle them somehow. Now, about three years later, it's high time to do something, as I've used this ugly clock all these years in the absence of any better clock. 

I thought about a vinyl record clock, I have been seeing those everywhere for the last few years. I bought this record once from the recycling center just for crafting, and chose to use it for this project because of the bright orange center. And cause the record already has the hole in it, this was a five minute DIY. Take off the hands and remove the clock mechanism, make the record hole a bit bigger with scissors, screw in the mechanism through the hole and put back the hands. And that's it. Another easy uplift to the kitchen.

The name of the record is I Can Help, and I secretly wish it will inspire some elves to help me around there.

4 comments:

  1. Mahtava idea ja toteutus, symboliikkaa myöten! :) Kun saisit vielä kellon soimaan kutsuvasti keittiössä - jos vaikka biisin sanoina kuuluisi "I can help, can you help, help, help anyone". ;D

    ReplyDelete
  2. Hieno kellonvaihtotuunaus! Tykkään :)

    ReplyDelete

Jätä toki viesti!

PS. Luen jokaisen kommentin ennen julkaisemista. Kyse ei ole sensuurista tai kontrollista, haluan vain varmistaa, ettei yksikään jää vahingossa lukematta.


Feel free to leave a note!

PS. I read every comment before publishing them. That's not about censorship or control. I just want to make sure I won't miss any of them.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...