Tuesday, December 18, 2012

Tuplayllätys // Double Surprise

Magic Yarn Ball 2012

Magic Yarn Ball 2012

Magic Yarn Ball 2012

Viime vuonna vaihdoimme Norsiksen kanssa ekan kerran lankayllätyspalloja, ja tänä vuonna jatkoimme innolla perinnettä. Tällä kertaa sovimme myös, että lankana käytetään itse tehtyä yllätyskerää, jonka idean bongasimme Kotoliving -lehdestä. Yllättävää on siis paitsi yllätysten esiinkääriminen, myös se, millaiset raitasukat kerästä syntyy. Odotan innolla, ja vaikken yleensä mikään sukanneuloja olekaan, niin tämä kerä kyllä vaatii sukkaprojektia alulle ja vielä varsin kovaäänisesti.

Norsiksen pallosta paljastui taas vaikka mitä jännää. Suosikkini on teepusseille tarkoitettu pupukotelo, jossa saan kätevästi omat juomat mukaan minne menenkin :D Selostuksen siitä, mitä minun lahjoittamani kerästä löytyi löydät Hupsistarallaa -blogista. Samoin kuin ne sellaiset kuvat joita en tajunnut omasta kerästäni (taaskaan) ottaa ennen lahjoittamista, sekä tämän pallon ulkonäön ennen kuin iltapimeällä kärsimättömästi hyökkäsin sitä purkamaan ajattelematta kameraa ollenkaan. Onneksi Norsiksella on toi dokumentointi paremmin hallussa kuin allekirjoittaneella. Pahoittelen myös näiden kuvien kummallista sävymaailmaa. Yritä hei ite kuvata jotakin värikästä aamukahdeksalta huoneessa, jossa ei vieläkään ole kattolamppua.

Odotan myös innolla sitä, millaiset sukat itse käärimästäni kerästä syntyy. Sitä kun ei oikeasti kovin pitkää muista, mitä värejä on jo käyttänyt, ja miten niitä yhdistellyt, joten uuden värin voi mallata sopimaan vaan siihen edelliseen pätkään. On myös hankala arvioida, minkälevyisiä raidoista sitten sukassa tuleekaan, ja lopputulos voi suoraansanottuna olla ihan mitä tahansa. Jännää! Hauskaa on myös se, että vaikka kummankin kerät ovat värikkäitä, meillä on kuitenkin ihan erilainen lankavarasto ja eri tapa yhdistellä värejä toisiinsa. Omasta lankalaatikostani ei olisi ikinä syntynyt sellaisia sukkia, kuin tästä kerästä muodostuu, se on varmaa se. Puikot heilumaan!

***

Last year me and Norsis exchanged Magic Yarn Balls for the first time, and this year we made it a tradition. This time we also made the balls ourselves by tying colourful yarn scraps in a knot after another. This way we got a ball of surprise yarn that will result a colourful, unpredictable pair of socks. I don't usually knit socks, but this time I'm eager to get started.

This magic yarn ball included all kinds of funky surprises. My fave is the bunny pouch for tea bags that allows me to bring my own wherever I g :D. If you want to see what I wrapped in her yarn ball and how it looked before opening, you can find pics here. There you can also see how this ball looked before I wrapped it open (late at night, without taking a picture).

I also am excited to see how my yarn will look as socks. When you're wrapping one, you soon forget what colours you have already used and in what order, so you can only make sure that the yarn you use matches the previous one. It's also very difficult to know how broad or thin the stripes will be in the sock, so the end result can be anything really. Exciting! It's also funny how two very colourful balls of yarn can be so very different. My own yarn stash could have never resulted a yarn ball like this, that's for sure. I'm ready to start knitting!

2 comments:

  1. Sulla on niin sikana paremmat kuvat! Mä en malta oottaa että sukat on valmiit, siis molempien! Niin näkee millasia tuli :)

    ReplyDelete
  2. Ihan loistava idea ja kiva että te kummatkin raportoitte keristänne!

    ReplyDelete

Jätä toki viesti!

PS. Luen jokaisen kommentin ennen julkaisemista. Kyse ei ole sensuurista tai kontrollista, haluan vain varmistaa, ettei yksikään jää vahingossa lukematta.


Feel free to leave a note!

PS. I read every comment before publishing them. That's not about censorship or control. I just want to make sure I won't miss any of them.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...