Saturday, December 29, 2012

Lisää väriä // Add Some Colour

12/2012


Colourful Style

Orangina

Colourful Style

Buttercup

Colourful Style


Tavoitteenani oli myös muuttaa tyylini värikkäämmäksi tämän vuoden aikana. Tässä onnistumisen arvioiminen on tietenkin hankalampaa kuin vaikkapa luettujen kirjojen laskeminen, mutta koen tavoitteen silti täyttyneen.

Minulla oli aikaisemmin tapana käyttää paljon värejä pukeutumisessa. Sitten tyylini muuttui jotenkin salakavalasti tummemmaksi. Minulla on tähän selityskin: painonnousu. Ei sillä tavalla, että en haluaisi käyttää enää värejä koska olen läski. Ehei, minähän olisin värikkäästi läski jos vaan voisin. Mutta tästä maasta on ihan hirvittävän hankala löytää nättejä valmisvaatteita isossa koossa. Ja kun jotain vihdoin löytää, se on aina tummaa. Mustaa, harmaata, violettia, ruskeaa. Huomaamatonta ja tylsää. Tai sitten leopardikuvioista, herranjestas. On siis joko ommeltava vaatteensa itse tai pukeuduttava mustaan. Ja minä ompelen harvoin.

Näin haastevuoden lopussa suurin osa vaatteistani on edelleen tummia. Olen kuitenkin oppinut käyttämään paria värikästä vaatekappalettani paremmin. Olen oppinut maustamaan asujani niin, että ne näyttävät värikkäämmiltä kuin todellisuudessa ovatkaan. Isot, värikkäät asusteet kuten huivit ja korut ovat täydellisiä, sillä ne vievät huomion pois tummista vaatekappaleista. Värikkäät sukkahousut ovat ihania, niillä saa muutettua asunsa ihan eri näköiseksi. Olen myös tietoisesti hankkinut lisää värikkäitä neuletakkeja, sillä niillä on helppo piristää asu kuin asu. Minulla on muutama kirkkaanvärinen hame, joita käytän ahkerasti. Olen huomannut, että ei kivaan asuun tarvita kovin montaa värikästä asiaa kerralla - yksi vaate kuten hame tai neule yhdistettynä tummiin vaatteisiin ja kirkkaisiin asusteisiin toimii parhaiten. Siinä on juuri sopivasti väriä minulle. Muut myös tuntuvat kokevan minut värikkääksi pukeutujaksi, vaikka itsestäni tuntuu että päällä on koko ajan harmaata ja mustaa. Ei siihen sitten ilmeisesti tarvita kuin yhdet vihreät dinosauruskorvikset ja koko muuten tumma asu on pelastettu. Kukaan ei huomaa enää muuta kuin ne korvikset.

Värikkyyspisteitä annan itselleni myös vuoden kolme ensimmäistä kuukautta tyyliini kuuluneesta pinkistä tukasta (sitä on taas ikävä) sekä syksyni pelastaneista kirkkaankeltaisista maihareista.

Kuinkahan monta kertaa tässä tekstissä käytettiin sanaa värikäs? En oikeastaan halua tietää.

***

Another one of my goals was to make my style more colourful this year. This one is harder to evaluate than counting books for example, but I'm still gonna say I succeeded.

I used to wear lots of colour. Then somehow my style turned darker. I have a theory why it did: during couple of years I gained lots of weight. Not that I wouldn't want to wear colour because I'm fat. I'd be colourfully fat if I only could. But it's nearly impossible to find nice plus sized clothes in this country. And when you finally do, the clothes are always dark. Black, gray, dark purple, brown. Quiet and dull. Or in leopard print, for god's sake. So you'll have to sew yourself or wear mainly black. And I don't sew that often.

At the end of the challenge year most of my clothes are still dark. But I've learnt to use my few colourful pieces better. I've learnt to spice up my outfits so they look more colourful than they actually are. Bright accessories like jewelry and scarves are perfect, as they distract the eye from the dark pieces. Colourful tights are lovely, they change the whole outfit. I've also purchased some colourful cardigans as they are easy to match. I have a couple of bright skirts I use a lot. I've realized it doesn't take that many colourful pieces to make a nice outfit - one colourful piece like a skirt or a cardi paired with dark pieces and bright accessories works best. There's just the right amount of colour for me. It also seems to me that people around consider me as a colourful person even though I myself feel like I'm wearing gray and black all the time. Apparently it doesn't take more than a pair of green dinosaur earrings. No-one will see anything else than the earrings anymore.

I also give myself points for the pink hair I had for the first three months of the year (I miss it!) and the yellow boots that brightened up my autumn.

Does someone want to count how many times I used the word colourful here? Yeah, me neither.

1 comment:

  1. Voi, ei sanaa värikäs voi käyttää liikaa, ihan kuin värejäkään ei voi olla liikaa.

    ReplyDelete

Jätä toki viesti!

PS. Luen jokaisen kommentin ennen julkaisemista. Kyse ei ole sensuurista tai kontrollista, haluan vain varmistaa, ettei yksikään jää vahingossa lukematta.


Feel free to leave a note!

PS. I read every comment before publishing them. That's not about censorship or control. I just want to make sure I won't miss any of them.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...