Wednesday, June 6, 2012

Kevätsiivous // Spring Cleaning


new layout

Blogini vanha ulkoasu oli alkanut jo nyppiä ja pahasti. Siitä ruusukuviosta tykkäsin kyllä, mutta kokonaisuus ei enää tuntunut toimivalta. En vain oikein tiennyt, mitä olisin sille tehnyt - olen ollut blogini suhteen (niin ulkonäöllisesti kuin sisällöllisestikin) luovassa jumissa jo pidempään. Ja koska en ole graafinen suunnittelija tai koodivelho, vaatii minulta sekä aikaa että vaivaa saada aikaan jotain sekä esteettisesti miellyttävää että toimivaa. Kun selain alkoi sitten päivänä eräänä väittää blogiani haitalliseksi sivustoksi johtuen aiemman taustakuvan lähteestä, oli pakko tehdä jotain. Ei vain ollut yhtään hyvää ideaa, ja väkisin vääntämällä (ainakaan täälläpäin) harvemmin syntyy hyvää. Ehdin jo turhautua ja hermostua, ennen kuin sain kohtalaisen idean. Sekin vaati kypsymistä yön yli, mutta nyt olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Värikäs muttei sekava, sanon minä. Joku muu on ehkä jotain muuta mieltä, mutta olkoon.

PS. Bannerin värit on muuten poimittu näistä villasukista otetusta kuvasta.

***

My old blog layout had started to bug me, a lot. I still liked the floral pattern, but the layout didn't feel great in it's entirety anymore. I just didn't know what to do - I've been in a blog related creative rut (with both content and layout) for a while now. And I'm no graphic designer or code wizard, so it takes me time and effort to be able to produce something aesthetically pleasing that also works. Then one day my browser started to classify my blog as a harmful website because of the previous background image source, and I had to do something. I didn't have any ideas though, and making myself do something creative without an idea usually doesn't work so well around here. I got frustrated and anxious before I got a fairly good idea and finally got started. I needed a good night sleep before I was able to complete it, but now I'm happy with it. It's colorful but not confusing, I think. Someone else might think something else, but that's okay.

PS. The colors on the banner were picked from a picture of these hand knit socks

7 comments:

  1. Ihanan raikas ja just Inarimainen ulkoasu. :) -Riikka

    ReplyDelete
  2. Tämä on kyllä kiva. :) Ei ehkä niin käsityöhenkinen kuin aiempi, mutta yhtä värikäs kuin sinä!

    ReplyDelete
  3. Tää sivun loook on just hyvä, mieleisempi minulle kuin edellinen lookisi. Kiitos vaihtelevuudesta muuma

    ReplyDelete
  4. Linkit eivät erotu kunnolla (liian tummat). Onko meillä lisää satsumaisia?

    ReplyDelete
  5. Blogin ulkoasu on musta mukavan raikas! Ei ehkä niin viesti käsitöistä, olen miettinyt samaa asiaa koskien oman blogini banneriä. Tein sen koneella ja jotenkin se on musta vähän turhan yksinkertainen, jotenkin haluaisin sen viestivän enemmän käsitöistä ja kierrätyksestä

    Mitä ohjelmaa käytät noiden värikarttojen tekemiseen? Lukiessani sun blogiasi sain viimein värikarttaherätyksen, ihania ovat! Pitää päästä myös itse tekemään :)

    ReplyDelete
  6. Minä tykkään tosi paljon uudesta ulkoasusta! Sopii hyvin värikkääseen blogiisi :)

    ReplyDelete

Jätä toki viesti!

PS. Luen jokaisen kommentin ennen julkaisemista. Kyse ei ole sensuurista tai kontrollista, haluan vain varmistaa, ettei yksikään jää vahingossa lukematta.


Feel free to leave a note!

PS. I read every comment before publishing them. That's not about censorship or control. I just want to make sure I won't miss any of them.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...