Roinaa ja raivareita // Junk and freak-outs

Arkielämässäni tapahtuu usein se sama yksi asia joka saa minut raivon partaalle: kadoksissa on jotakin, jonka on kaiken järjen mukaan jossakin noin kahden neliömetrin kokoisella alueella. En vain löydä sitä vaikka kuinka etsin. En sitten millään.

Syy on pitkälti minussa itsessäni. En ole kovin hyvä pitämään asioista järjestyksessä. Hyvistä yrityksistä ja pyhistä lupauksista huolimatta nätisti organisoidut vaatehuoneen hyllyt ja työpöydän laatikot jäävät aina nimenomaan yrityksiksi. Ja kun jonkun asian saa vihdoin organisoitua, se on uudelleen kaaoksessa ennen kuin hyvästä järjestyksestä ehtii edes nauttimaan. En yksinkertaisesti pidä kovin paljon asioiden järjestelemisestä (no paitsi ehkä nappien). Vetoan siihen, että luokittelen ja aakkostan asioita työkseni - en todellakaan jaksa enää kotona ryhtyä organisoimaan. Tässä siis menee samalla pohja siltä erään lääkärin teorialta, jonka mukaan ryhdyin kirjastonhoitajaksi juuri siksi että minulla on pakonomainen tarve laittaa asiat järjestykseen. Hah hah. Tervetuloa vaan meidän vaatehuoneeseen katsomaan kuinka se teoria murenee silmien edessä.

Ajatus paikkojen organisoimisesta tuntuu niin uuvuttavalta myös siksi, että järjestettäviä asioita on yksinkertaisesti ihan liikaa. Vaikka yhden saisi laitettua, on jonossa vielä vaikka kuinka monta muuta. Ja joidenkin asioiden järjestäminen vaatii niin paljon enemmän kuin viikkaamista ja siirtelyä - pitäisi olla kunnon säilytysjärjestelmä ja paljon enemmän tilaa ennen kuin pysyvä järjestys olisi edes teoreettisesti mahdollinen. Ihmekös tuo, ettei aloittaminen innosta yhtään.

Mutta tänään aamulla tuli mitta täyteen. Pengoin (aina liian pimeässä) vaatehuoneessa esiin mustaa villatakkia ja laskin samalla minuutteja bussin lähtöön. Omistan mustia takkeja ainakin kolme, mutta yhtäkään en onnistunut löytämään. Kaksi kolmesta ovat olleet hukassa yli kuukauden lukuisista etsintäyrityksistä huolimatta. Ja niiden on ihan oikeasti pakko olla siinä kahden neliön alueella vaatehuoneen lattialla, koska kaikki muut paikat on jo katsottu. Lähtiessäni töihin jo valmiiksi kiukkuisena päätin, että tänä viikonloppuna saavat kyllä muut hommat seistä ihan niin kauan että vaatehuone on siistimpi. En kertakaikkiaan kestä enää. Muista organisoitavista kohteista teen listan ja yritän lyhentää sitä aina yhdellä hommalla viikossa, sillä muuten arkielämästä ei tule yhtään mitään. Ja vaikka organisointi on asia joka ei meillä tule koskaan valmiiksi, niin ehkä pienetkin erävoitot vähentäisivät niitä jatkuvia arjen raivareita.

***

There is one scene in the daily routines that just makes me go crazy: something is missing and I know it has to be inside an area of 2 square meters. I just can't find it. No matter how hard I'm looking.

It is mostly my own fault. I'm not that good keeping things organized. Regardless all the attempts and promises the organized closet shelves and desk drawers always stay as attempts. And when I finally get something arranged, it is messed again before I even get to thrive it in. I simply don't like organizing things that much (despite buttons, maybe). I think it is because I classify and alphabetize things for work - I certainly don't have the energy to organize anything after work hours. This also crushes the theory of a doctor who once suggested I might have became a librarian just because I have a compulsive need to organize things. Yeah. Welcome to our walk-in closet to see how that theory crumbles in front of your eyes.

The thought of organizing also is so exhausting because there simply is too much to organize. You get one place done and there still is plenty of them in line. And arranging some of them just requires so much more than folding and moving things - we should have a proper storage system and much more space to make it even theoretically possible to have a lasting order of things. No wonder it feels so hard to start.

But this morning I just got sick and tired of it. I was trying to find a black cardigan in our (always too dark) walk-in closet while counting the minutes until my bus would leave. I have at least three black cardigans but couldn't find any of them. Two out of three have been missing for over a month despite the numerous attempts to find them. And they simply have to be somewhere in that 2 square meter area on the closet floor, cause I've already checked all the other places. While I left to work already grumpy I decided that this weekend other things will have to wait until that closet is even a bit more organized. I just can't take it anymore. And I will write a list about the other things to arrange and cross off one thing of them every week. Otherwise my everyday life just isn't going to work out. And even though organizing is a thing that will never be completely done in our place, maybe even small victories would cut back the amount of those continuous everyday freak-outs.