

Kun minulta kysytään, mitä osaan tehdä hyvin, vastaan aina että suklaakakkuja. En saa onnistumaan kiisseleitä, hyytelöitä enkä marjapiirakoita, mutta suklaakakkuni harvoin menevät pilalle. Tai muutkaan suklaajutut, kuten mokkapalat. Näiden mokkapalojen ohjeen olen löytänyt MouMoun blogista ja tehnyt niitä monta kertaa. Olen muokannut kuorrutetta hieman ja kirjoittanut ohjeosan omin sanoin uudestaan, mutta muuten resepti on alkuperäinen. Ohje on siitä mahtava, ettei siinä käytetä ollenkaan kananmunia. Mulle kun usein käy niin, että jo leipomisen aloitettuani huomaankin, ettei kaapissa ole yhtään kananmunaa. Ja tämähän tapahtuu tietenkin juuri silloin, kun kaikista tavoistani poiketen olen ryhtynyt leipomaan sellaisena hetkenä, että naapurin Siwakin on kiinni.
Mokkapalat
Pohja:
4 dl jauhoja
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
100 g sulaa margariinia/voita
1 dl vettä
1dl rasvatonta maitoa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
Kuorrutus:
3,5 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
4 rkl kahvia
2 rkl maitoa
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää kulhonaan sulatettu voi, maito ja vesi, ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna levyn jäähtyä kunnolla.
Sekoita kuorrutuksen kuivat aineet keskenään. Lisää nesteet pikkuhiljaa ja koko ajan sekoittaen: näin voit keskeyttää heti kun kuorrutus on mielestäsi sopivan paksua. Nestettä voi kulua vähän enemmän tai vähemmän kuin ohjeessa, sillä olen kirjoittanut tämän osan oman kokemukseni pohjalta ja minun ruokalusikalliseni ovat yleensä niitä ihan oikealla ruokalusikalla sinnepäin mitattuja, (koska mittalusikat ovat aina hukassa.) Jos nestettä lurahtaa liikaa, lisää tomusokeria perään ja sekoita uudestaan.
Kaada kuorrute heti pohjan päälle, levitä ja anna jähmettyä hetken. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi ja nauti rauhassa.
***
When I'm asked what I can do well, I always say I'm good at baking chocolate cakes. I not good at making jelly or pies, but my chocolate cakes very rarely fail. Or any other chocolate thingies, like these chocolate-mocha squares. They are like a Finnish version of brownies - not as thick or moist as the American versions I've seen, but still very tasty. And they always have frosting, which is of course the best part. The original recipe is from here, but as it's only in Finnish I've translated it. I've changed the frosting a bit, but othrwise the recipe is in it's original form.
Chocolate-mocha squares
Cake:
4 dl flour
1,5 dl sugar
2 tl baking powder
4 tl vanilla sugar
100 g butter, melted
1 dl water
1dl milk
3 rkl dark cocoa
Frosting:
3,5 dl icing sugar
3 rkl dark cocoa
4 rkl coffee
2 rkl milk
Mix flour, sugar, cocoa, baking powder and vanilla sugar in a bowl. Add water, milk and melted butter and stir well. Spread the dough on a baking sheet and bake in 200 celsius for approximately 15 minutes. Let the cake cool well.
Mix the icing sugar and cocoa in a small bowl. Add the liquids while stirring. I recommend adding the liquids in samll quantities: this way you'll be able to stop when the frosting is the right thickness in your opinion. You may need a little more or little less liquids than in the recipe, as I've written the frosting part after my own experience, and I always use the real spoons instead of measure cups (they are always missing when I need them.)
Spread the frosting on the cake right away and let set for a while. Cut into squares and enjoy without haste.
Ihan järjetöntä, miten tuo vahingossa syntynyt ohje, jonka postasin vuosia sitten, on edelleen suosittu. Ihanaa, että siitä on ollut niin monelle hyötyä.:)
ReplyDeleteEikö sitä sanota, että parhaat keksinnöt syntyy vahingossa? Tällä vaan tulee parhaat mokkapalat, joten kyllä kannatti postata. Kiitos kaunis ohjeesta ja kommentista myös :)
ReplyDelete